Yrityksille

Kruunaa yrityksenne edustustilaisuus tai työyhteisön sisäinen tapahtuma räätälöidyllä palvelullamme.

Tarjoilut kaikkiin tilaisuuksiin

OmaChef tuo tilaisuuteen palan luksusta. Olemme luotettava ja laadukas yhteistyökumppani, joka palvelee ammattitaidolla ja intohimolla.

Suunnittelemme esimerkiksi tyky-päivien, kesäjuhlien ja pikkujoulujen tarjoilut alusta asti asiakkaan toiveen mukaan. Ei valmiita päälle liimattuja ratkaisuja vaan yrityksenne näköinen kokonaisuus.

Tilaa itsellesi yksityiskokki täyden palvelun periaatteella.
Herkut loihtii OmaChef -kokki | Etelä-Suomi Kouvola

Me OmaChefillä uskomme ruoan voimaan. Tuoreista, laadukkaista raaka-aineista valmistettu ruoka antaa ihmiselle energiaa toimia ja ajatella. Ruoan kaunis esillepano hivelee silmää ja voi vaikuttaa ihmiseen kuin taideteos. Sen kaikkein Suurin Voima piilee kuitenkin aterioinnin sosiaalisessa luonteessa. Ruoka tuo ihmiset yhteen, vahvistaa yhteisöllisyyttä ja lujittaa sosiaalisia siteitä. Se on parhaimmillaan luonteva keino luoda uusia kontakteja ja pitää huolta vanhoista.

Sanna Mohell - toimitusjohtaja OmaChef Oy

Pyydä tarjous

Täytä lomakkeeseen esitiedot tarpeistanne. Otamme yhteyttä pian!
Täytäthän kaikki kohdat.

Kun etsit jotain uutta ja erilaista perinteisen pitopalvelun sijaan